Synopsis

Rotuerottelun perintö on vahva elokuva amerikkalaiseen nyky-yhteiskuntaan piilotetusta rotusortojärjestelmästä. Ohjaaja Joe Davidowin perhetausta on 60-luvun Yhdysvalloissa ja rotuerottelun vastaisessa kansalaisliikkeessä. 


Lähes 30 vuoden Euroopassa asumisensa aikana ohjaaja käydessään Yhdysvalloissa on huomannut muutoksen kohti uutta valtion rakenteihin piilotettua rotusortoa. Suuri osa mustista miehistä on vankilassa - suurempi määrä kuin orjina 1850-luvulla. Vankilassaoloprosentin suuruus aiheuttaa kodittomuutta, työttömyyttä sekä rikkonaisia perheitä, joissa lapset kasvavat ilman isäänsä. Miehiltä saatetaan kieltää mm. äänioikeus ja valamiehistöön osallistuminen - vanhat syrjinnänmuodot joiden piti olla historiaa ovatkin nyt laillisia. 


Elokuvassa seurataan tämän päivän aktivisteja, jotka tekevät työtä katuväkivallan ja sorron ehkäisemiseksi.